Skip to content

FinnBuildissa nähdään!

Lokakuun 4.–6. Helsingin Messukeskuksen ovet avautuvat vihdoin ja viimein FinnBuildin näytteilleasettajille ja vierailijoille. FinnBuild on järjestetty edellisen kerran syksyllä 2018, joten sen toteutumista odotetaan nyt toden teolla.

Maailma makaa aika tavalla eri asennossa kuin syksyllä 2018. Rakennusalalla vallitsi tuolloin erittäin hyvä suhdanne, mikä näkyi ja kuului loppuunmyydyssä tapahtumassa. Yritykset tekivät kauppaa ja tulevaisuuden näkymät olivat positiiviset. Tänä vuonna tulevaisuuden näkymät huolestuttavat Ukrainan sodan vaikutuksista johtuen. Jatkuvasti nousevat materiaali- ja energiahinnat sekä inflaatio lisäävät alan haasteita entisestään.

Alan yhteinen tapahtuma tarjoaa kaupankäynnin lisäksi alustan keskusteluun ja kohtaamisiin, joista kokemuksemme mukaan syntyy uusia innovaatioita, yhteistyömalleja ja ratkaisuja. Tapahtumaa suunnitellessamme teemme tiivistä yhteistyötä alan toimijoiden kanssa, jotta saamme niin näyttelyalueen kuin ohjelman mahdollisimman kiinnostavaksi, ajankohtaiseksi ja ratkaisukeskeiseksi.

Pyrimme aina nostamaan esille ajankohtaiset aiheet ja niputtamaan niitä isompien megatrendien alle. Sieltä juontavat myös ohjelmalavojen nimet BuildPRO, DigiPRO ja GreenPRO.

FinnBuild 2022 -teemoja ovat rakentamisen tulevaisuus, digitalisaation merkitys rakentamisessa, kiertotalous ja vastuullisuus sekä tulevaisuuden työnantaja. Ohjelmissa ja puheenvuoroissa korostuu tänä vuonna uusiutuva energia ja energian säästö, nollapäästöiset työmaat, vihreä siirtymä ja vastuullisuus – rakentamisen ydinalueita unohtamatta. Arkkitehtuuri, suunnittelu, prosessit, automatiikka, älykkäät ratkaisut ja laatu nousevat niin ikään ohjelmanumeroissa, joita on yli sata.

FinnBuildissä on lisäksi paljon puhujia, jotka pureutuvat alan yhteisiin aiheisiin kuten rakennusalan maine, kyberturvallisuus ja moderni turvallisuusoppiminen. Jyrki Kataisen (Sitran yliasiamies) puheenvuorossa kuullaan, miten EU:ssa nähdään kiertotalouden tulevaisuus ja sen bisnesmahdollisuudet. Heti avajaispäivän paneelikeskustelussa käsitellään rakentamisen tulevaisuutta.

Haluamme, että FinnBuildissä voi helposti sopia tapaamisia jo etukäteen. Tähän tarpeeseen käytössämme on Tavata-työkalu, jonka kautta esimerkiksi työnantajien HR-edustajat voivat avata messukalenterinsa opiskelijoita ja uutta työtä etsiviä varten. Sama työkalu toimii kaikille näytteilleasettajille ja vierailijoille, joten suosittelen lämpimästi kirjautumaan ja avaamaan messukalenterin mahdollisimman pian, sillä täältä löydät muitakin kuin vanhoja tuttuja. Voit kirjautua Tavata-alustalle tästä.

Tärkeä osa FinnBuildin ohjelmistoa ovat erilaiset kilpailut ja palkintojen jaot. FinnBuild Highlights -voittaja saa tänä vuonna ennätyksellisen 10 000 euron palkinnon. Alan opiskelijajoukkueille suunnatun SPAN-puusiltakilpailun rakentajia voi käydä kannustamassa kaikkina messupäivinä FinnBuild Wood -alueella. Messuilla Rakennuslehti jakaa osastollaan alan palkintoja nuorille (RIL, RIA ja RKL) ja Vuoden työmaa 2022 -palkinnon.

 
 

Toivotan omalta osaltani kaikki näytteilleasettajat, esiintyjät ja kävijät tervetulleiksi vuoden tärkeimpään tapahtumaan FinnBuild 2022!

Jussi Kivikari

Liiketoimintapäällikkö, Helsingin Messukeskus