Siirry sisältöön
Ajankohtaista FinnBuild Päästö- ja materiaalisäästöjä valitsemalla pienempi tiilikoko
Artikkeli

Päästö- ja materiaalisäästöjä valitsemalla pienempi tiilikoko

Julkaistu

Rakentamisen ympäristövaikutusten hillintä edellyttää järkevää ja tehokasta materiaalien käyttöä. Jo useassa Euroopan maassa tiiliverhouksissa on otettu käyttöön aiempaa pienikokoisempi tiili. Myös Suomessa on selvitetty tiilikoon vaikutuksia julkisivurakenteeseen.

Suomessa alan ohjeistus on suositellut hyvää rakentamistapaa noudattavan tiilijulkisivun minimipaksuudeksi 120–130 mm 3-kerroksisisissa ja sitä korkeammissa rakennuksissa. Matalampien rakennusten julkisivuissa on yleisesti käytössä 85 mm leveä tiili.

Viime vuosina on muun muassa Belgiassa, Hollannissa, Saksassa ja Iso-Britanniassa otettu käyttöön 110–112 mm leveän tiilen sijaan 65 mm tiili luonnonvarojen säästämiseksi ja ympäristövaikutusten keventämiseksi.

Suomen Tiiliteollisuusliitto ry on teettänyt Tampereen yliopistolla kokeellisen tutkimuksen ja diplomityön julkisivutiilen vaikutuksesta kuorimuurin toimintaan. Tutkimuksessa haluttiin selvittää, miten Suomessa on päädytty nykyiseen kuorimuurauksessa käytettävään tiilileveyteen sekä miten tiilen mahdollinen kaventaminen vaikuttaa kuorimuurin sadevedenpitävyyteen, rakennusfysikaaliseen toimintaan ja kantavuuteen.

Tiilen leveydellä ei ole merkittävää vaikutusta tiilimuurin vedenläpäisyyn

Kirjallisuusselvityksen perusteella ohjeissa mainitut tiilijulkisivun paksuudet perustuvat Suomessa vakiintuneisiin tiilikokoihin eivätkä kokeelliseen tutkimukseen. Muissa pohjoismaissa käytetään yleisesti 85…108 mm tiiliä monikerroksisten rakennusten julkisivumuurauksissa, eikä erillistä minimipaksuutta ole määritetty. Käytäntöjen erilaisuutta ei voi selittää olosuhde-eroilla, sillä esimerkiksi Norjassa rakennusten julkisivuihin kohdistuva kosteusrasitus on Suomea korkeampi.

Tutkimuksen kokeellisten tulosten perusteella puhtaaksimuuratun tiiliverhouksen paksuudella ei ole merkittävää vaikutusta kuorimuurin läpi pääsevän veden määrään. Käytettävän tiilen leveys ei siis vaikuta tiiliverhouksen vesitiiviyteen, mutta sillä on kuitenkin vaikutusta taustarakenteen kosteuskuormaan. Tutkimus osoitti, että suurikokoinen tiili sitoo itseensä vettä pienempää tiiltä enemmän ja pidempään. Vastaavasti pienikokoisempi tiili ottaa vastaan vähemmän kosteutta ja myös kuivuu nopeammin.

Tutkimuksen perusteella voidaankin todeta, että kuorimuurillisen seinärakenteen toimivuus ei ole riippuvainen kuorimuurin paksuudesta, kun varmistetaan tuuletuksen toimivuus ja taustarakenteen kosteudenkestävyys.

Pienempi tiili, pienemmät hiilipäästöt

Nykyistä pienikokoisemman tiilen käytöstä monikerrosrakentamisessa olisi laskelmien perusteella merkittävää etua tavoiteltaessa mahdollisimman materiaalitehokasta ja vähähiilistä julkisivuratkaisua.

Suomessa jo käytössä olevan MRT60 (285x85x60 mm) tiilen valmistuksessa käytetään noin 1/3 vähemmän raaka-aineita RT60 (285x135x60 mm) tiileen verrattuna. Myös julkisivumuurissa MRT60 tiilen GWP-arvo on vastaavasti noin 1/3 alhaisempi kuin RT60 tiilellä. Päästösäästöt ovat vielä merkittävämmät, kun huomioidaan muurauslaastin vähäisempi tarve sekä kevyemmän tiilen tuomat logistiset edut.

Lisätietoja aiheesta voit lukea tutkimuksen tiivistelmästä.

Tutkimus on luettavissa kokonaisuudessaan: Julkisivutiilen koko ja sen vaikutus kuorimuurin toimintaan: Kosteustekniset havainnot ja ympäristövaikutukset

Kapeampi tiili vähentää neitseellisten raaka-aineiden käyttöä sekä hiilipäästöjä kolmanneksen leveämpään tiileen verrattuna.

Lue lisää